Sain opetushallituksen kautta käteeni professor Zvonkinin  venäjänkielisen mainion kirjan "Pikkulapset ja matematiikka". Olen koko aktiiviurani ajan ajatellut, että matemaattiset valmiudet ovat jotenkin sidoksissa  varhaislapsuuteen. Suomenkielistä kirjallisuutta, kotimaista tai käännettyä, ei kuitenkaan tästä aiheesta ole löytynyt (lukuunottamatta George Malatyn julkaisuja, jotka eivät kuitenkaan käsittele erityisesti varhaislapsuutta, vaan usein alaluokkien ja yläluokkien matematiikan opetusta).

Jotakin on vialla, jos 16 -vuotiaat oppilaat eivät vielä tunnista suuruusjärjestystä, yleisen ja yksityisen eroa käsitteellisesti (esimerkiksi sitä, mikä eroa on  neliöllä ja  nelikulmiolla), tai ylipäätänsä ymmärrä yksinkertaisen matemaattisen notaation ajatusta. Totta kai 1 + 1 on kaksi, mutta a + a ei millään aukene. Miksi ihmeessä se olisi kaksi a:ta? Mikä ihmeen a? Tällaisessa ajattelun ontumisessa ei voi olla kysymys Piaget'n konkreettisesta ja formaalisesta ajattelun tasoista. Luulen (ja ehkä vähän toivonkin), että kyseesä on jotain arkipäiväisempää. Syyllistämättä ketään oletan, että kyse on elämän alisuoriutumisesta.

Zvonkinin kirja kertoo minulle paljon. Saan siitä itselleni toimintamallin: älä opeta matematiikkaa, opeta oikeaa elämäntapaa. Lapin maisemissa  se tietysti tarkoittaa että poro+poro = kaksi poroa, tai matemaattisemmin  p+p = 2p. Mutta jotenkin tuo poro tai p pitäisi pystyä muuttamaan a:ksi tai loppujen lopuksi pelkäksi abstraktioksi. Ja jos joskus joku ymmärtäisi, että porojen määrän muuttumisellakin on merkitystä...niin derivaattakin voisi toimia ... ja minä saisin moraalisen palkkani.

Minäpä käännän suomeksi tuon Zvonkinin kirjan. Onpahan sen sitten lukenut edes yksi suomalainen.