Minulla oli veli, venäläinen veli. Ei kuitenkaan biologinen, mutta ehkäpä astrologinen, sillä hän oli syntynyt täsmälleen 10 vuotta ennen minua. Tapasimme ensimmäisen kerran Helsingissä bussissa linjalla 55 noin 25 vuotta sitten. Hän oli menossa vaimoineen Koskelaan, minä Hämeentielle. Jäimme kuitenkin kaikki pois Hämeentiellä, ja joimme kämpässäni kaapista löytyneet viinit.Ystävyytemme jatkui siitä lähtien lujana kauan, kunnes hän menehtyi sydänsairauteen vähän yli 50-vuotiaana. Hänen mukanaan katosi osa elämääni, mutta sieluuni tuli lisää slaavilaisuutta: nöyryyttä, kärsivällisyyttä, syvyyttä. Sellainen oli veljeni.

Konstantin Simonov on kirjassaan  Runoja, runoelmia, 1982 (venäjänkielinen), käsitellyt ystävyyttä perivenäläisellä, vastustamattomalla tyylillään. Mitään muuta kaunokirjallista tekstiä en ole niin moneen kertaan lukenut kuin Simonovin runoa "Ystävyyden tunnit".

 

YSTÄVYYDEN TUNNIT

 

Jonkin aikaa sitten kuulin juhlissa maljapuheen,

Ja tässä se on paperille pantuna.

- Näin unta, sanoi meille juhlamestari,

Että kuolin, enkä kuitenkaan kuollut,

Että elin, ja kuitenkin

Edessäni oli viimeinen taival.

Kuljin sitä ilman evästä ja valoa,

Ympärilläni häilyi valkoinen tasanko,

Kyykistyneet vuoret

Taipuneilla selillään kannattivat taivasta.

Kuljin sitä pitkin koko päivän, enkä havainnut

En savuja, en asutusta, en tienristeystä,

Virstanpylväiden sijasta esiin työntyivät

Hautakivien rikkoutuneet laatat –

Luin kuluneita kirjoituksia,

Tänne oli haudattu pikkuisia,

Tuskin syntymään ehtineitä.

Keskiyöllä tapasin vanhuksen,

Haukanharmaana istumassa tien poskessa

Tummaa viiniä sarvesta siemaillen,

Tuoksuvaa kutunjuustoa syömässä.

"Sanopa, isäseni,", kysyin häneltä,

"Juustoa puret ja viiniä juot,

Miten pääsit tuohon ikään

Täällä missä kukaan vuodenkaan ikään ei ole yltänyt?"

Vanhus, märkiä viiksiään pyyhkien,

Sanoi: "Erehdyt, kulkija,

Täällä kyllä eletään kypsään vanhuuteen,

Ikätovereitani täällä haudassa lepää,

Luit hautakirjoitukset väärin, -

Meillä on toisenlainen ajanlasku:

Mittaamme elettyä aikaa,

Emme elinpäivinä, vaan ystävyyden tunteina." –

Ja juhlamestari nousi seisomaan:

"Siis juokaamme, ystävät, ystävyyden vuosille!"

Mutta me olimme vaiti. Jos näin lasketaan,

Voi olla, että kaikki eivät pääse vuodenkaan ikään!

 

Konstantin Simonov 1939

käännös P. Välimäki